- Minä en ole mestari kirjallisuuden tuntemisessa, mutta venäläinen kirjallisuuskaan ei minun mielestäni ollenkaan ole venäläistä, paitsi ehkä Lomonosov, Puskin ja Gogolj.
Ainoastaan näiden kolmen kaikista venäläisistä kirjailijoista on tähän saakka onnistunut jokaisen sanoa jotakin todella omaansa, aivan omaa eikä keneltäkään muulta lainattua, niin silläpä juuri nämä kolme heti ovatkin tulleet kansallisiksi. Se venäläinen, joka sanoo, kirjoittaa tai tekee jotakin omaa, vääjäämättömästi omaa, joka ei ole lainattua, tulee heti välttämättömästi kansalliseksi, vaikkapa hän puhuisi huonosti venäjää. Se on minulle selviö.
- Minä sanon teille, hyvä herrasväki, erään tosiasian, jatkoi hän entisellä äänensävyllä, ikäänkuin tavattoman innostuneena ja kiihkeästi ja samalla kertaa melkeinpä nauraen, kenties, omille sanoilleen, - tosiasian, havainnon ja suorastaan löydön, joka minulla on kunnia lukea omaksi ansiokseni, vieläpä yksinomaan omaksi ansiokseni; ainakaan ei siitä ole vielä missään puhuttu eikä kirjoitettu. Tässä tosiasiassa ilmenee koko senlaatuisen nerouden olemus, jommoisesta minä puhun.
Jokaisessa nerokkaassa ja uudessa inhimillisessä ajatuksessa tai yksinkertaisesti aivan jokaisessa vakavassa inhimillisessä ajatuksessa, joka on syntynyt jonkun päässä, aina on jokin jäännös, jota ei saa mitenkään ilmaistuksi toisille ihmisille, vaikkapa kirjoittaisitte kokonaisia nidoksia ja selittelisitte ajatustanne kolmekymmentäviisi vuotta; aina jää jotakin, mikä ei mitenkään ota lähteäkseen ulos kallostanne, vaan jää teidän omaksenne ainaisiksi ajoiksi; niinpä kuolettekin voimatta antaa perinnöksi kenellekään kenties suurinta aatettanne.
Mutta minä jatkan. Elämme oman älymme mukaan.
Alkuun
