Heidän piirteensä ovat selvät. Kirjailijalla taas on monta minää. Joskus hän miettii, yhdistääkö häntä heihin mikään muu kuin nuo sodan lieskat, jotka menneessä loimusivat. Ajaessaan yöjunalla Rovaniemeltä kotiin häneen iskee ajatus, että heillä on oikea identiteetti, kun taas kirjailija pakenee identiteetistä toiseen kiinnittymättä yhteenkään niistä. Jossain Kokkolan seuduilla hän vilkaisi junan ikkunasta ulos. Yö oli sateinen. Maailma oli tuona yönä kirkas, hiljainen ja ehjä, kirjailija tunsi kuuluvansa, sulautuvansa siihen ihmispolvien katkeamattomassa virrassa. Ja hän mietti, tunsivatkohan hekin joskus niin.
